Vanha päärakennus sai faceliftin eli kuistia ryhdistettiin

Pari reipasta nuorta miestä ja pari tehokasta työpäivää, vanha päärakennuksen kuisti sai uuden katon ja kaiteet, vanha katto oli jo vuosia päästänyt veden lävitseen.
Koko rakennus näyttää ryhdikkäämmältä ja on taas tehty kulttuuritekokin siinä samalla. Näin vanhoja rakennuksia ei enää tönötä monessakaan kohtaa näillä nurkin.

Tammisaaren museo muistuttaa monelta osin Solgårdin tilan vanhaa päärakennusta, yhdessä on pohdittu rakennusarkkitehti Ailuksen kanssa rakennuksen alkuperää, miltä vuosikymmeneltä se oikeasti mahtaa olla peräisin. Olisi todella mielenkiintoista löytää lisää tietoa tilan historiasta.

Ajatustakin nopeammat talkoolaiset asensivat myös vanhaan puuliiteriin lattiaa, mitä sinne on tulossa, ei vielä tiedä, kun ajatukset ja suunnitelmat muuttuu päivästä toiseen. Ehkä kesäkeittiö, ehkä pesutilat kesäasukkaille, mielikuvitus vain on rajana. No, ei ihan näin, kyllä se on rahapussi joka rajoittaa mielikuvitusta;)


Miten kanasta tuli Ihmiskana...

Lupasin ajat sitten kertoa tarinan miten kanasta tuli Ihmiskana, joku sateinen päivä. Ulkona on harmaata ja tihkuttaa vettä,aurinko paistaa toisella puolen maapalloa joten on hyvä syy jäädä hetkeksi sisälle ja kertoa kanan tarina:

Saapui Solgårdin tilalle viime kesänä reippaita nuorikoita. Kanaset muuttivat suoraan kanavaunuun ja puhkuivat intoa kylpeä ja kuopsuttaa, ne nauttivat vapaudesta liikkua metsän siimeksessä napsien toukkia ja ruohotupsuja. Suurella vaivalla nostelin niitä iltaisin sisään vaunuun etteivät joutuisi huuhkajien saaliksi.

Näin aika kulki, kanat munivat ja söivät, söivät ja munivat.

Yhtenä päivänä kuitenkin kiinnitin huomiota kanaan, joka istui pesäorrella ja yritti kovasti kertoa minulle jotakin. Kysyin kanalta mikä hätänä ja nostin kanan alas jyväkupin viereen.

Seuraavana päivänä asia toistui, kanalla oli jälleen paljon asiaa, mutta koska en vieläkään ihan puhu kanakieltä, nostin taasen kanan alas syömään. Näin jatkui muutamia päiviä. Loppujen lopuksi kana vain jäi aamuisin istumaan orrelle eikä tullut alas edes ruoka-aikaan. Nappasin yhtenä päivänä kanan syliin ja totesin että tuosta nuorikosta ei ole muuta jäljellä kuin luut ja höyhenet. Nyt piti kiireesti saada kana syömään.

Tarjoilin kaikenlaisia herkkuja, Kana oli syövinään, nappasi suuhun mutta pudotti taas maahan. Ei maistunut kaurahiutaleet, ei kostutetut leivät, sen paremmin kuin jauhelihakaan, muutamia pienia paloja sain sen nielemään. Tätä jatkui päiviä, kana asui kissankuljetuskopassa eteisessä, tallusteli päivisin ulkona muka etsien jotain syötävää, iltaisin se oppi tulemaan itse oven taakse tai suoraan koppaan jos se oli ulkosalla. Tämä oli mielestäni jotenkin niin liikuttavaa etten vielä luopunut toivosta, jotainhan se kuitenkin söi kun hengissä pysyi.

Sitten alkoi mansikka-aika. Tulin pellolta ja kana pihalla liittyi seuraani, heitin sille muutaman pikkumansikan, ja kas kummaa, kana innostui aivan valtavasti ja alkoi popsia mansikoita päivästä toiseen. Se jopa kulki mukana mansikkapellolla ja ahmi herkkuja. Oli aivan ihanaa nähdä mitenkä se juoksi minua vastaan jalat viuhtoen kun tulin ylös pihalle pellolta, tietäen että ämpärit on täynnä punaisia makeita mansikoita. Tästä alkoi kanan uusi elämä, Ihmiskana siitä tuli koska se asui viikkoja sisällä talossa ja kulki mukana minne ikinä menin.

Jossain vaiheessa kuitenkin siirsin kanan asumaan ulos katoksen alle, ja hän sai seurakseen kanan Kaksi Sulkaa. Tämä kana ei myöskään viihtynyt isossa porukassa vaan halusi mieluummin olla yksikseen.

Ihmiskanalla alkoi aamuisin olla kova kiire juosta jonnekin kun avasin katoksen oven. Minulle heräsi epäilys että olikohan kyseessä muninta ja yhtenä aamuna seurasin kanaa, reitti vei vanhan katajapuskan alle vuohien tarhaan. Ja kas, siellä oli muutama muna kauniissa ruohopesässä. Meidän kanareppanasta oli kehkeytynyt komea ja varsin painava munija, täydellisempiä ruskeita munia ei olisi kana voinut pesään piilottaa. Tällaisina hetkinä saa työstään palkan jota ei rahassa voi mitata!!

Kana Kaksi sulkaa, Ihmiskana ja vanha Ukko-kukko viettivät talven tallissa ja voivat erinomaisesti, tosin Ukko-kukko alkaa olla jo vanhuuden höppänä;)

Kahvitupa Kotkotus...vai Omeletti...nimi vielä hakusessa...

Vanha punainen päärakennus on seissyt odottamassa suunnitelmien toteuttamista. Tilalla podetaan, ei pelkästään aikapulaa vaan myös rahapulaa. Tällainen pienviljely on todella kallis harrastus. Kun siihen vielä lisää hevosten pidon, vie se viimeisetkin roposet taskun pohjalta. Mutta elämäntapa on antoisa, vai sanoisiko ottava. Vuodet kuluu siinä kuin toisilla viikot, yksikään päivä ei ole toisensa lainen. Aikalailla hullu täytyy ihmisen olla kun on vapaaehtoisesti ottanut näin valtavan työmäärän taakakseen. No, tulihan sekin todettua;)

Totta vaiko tarinaa, jottei aika kävisi pitkäksi, on aloitettu seuraava projekti. Vanhan punainen päärakennuksen tupaan on suunnitelmissa avata kahvitupa, piti jo olla valmiina vierailijoille kesän -16 aikana. Totuus on kuitenkin ettei yhden ihmisen aika riitä ihan kaikkeen vaikka kuinka pinnistää. Hanskat niinsanotusti tipahtivat ja jäivät lojumaan lattialle tasan kun kevät eteni siihen pisteeseen että mansikkamaalla alkoi työt.

No, tulee aina uusi kesä.

Halusin kovasti löytää samankaltaista tapettia kuin joku 4 vanhasta kerroksesta oli, tapettia etsittiin Ruotsia myöten, vaan ei ollut myöskään Lim och Handtryckin kokoelmissa. Jos olisi ollut ihan nappiin niin ehkä olisin teettänyt tarvittavan määrän mutta kun ei ollut lähellekään. Loppujen lopuksi Pilgrim & Ritolan kokoelmista löysin myrkyn vihreän vuosisadan alun mallin, joka sitten olikin loppu kun sitä läksin tilaamaan. Pettymys oli karvas ja vaihtoehtojen etsiminen tuotti jo suoranaista tuskaa. Kunnes löysin tuon sinivihreän tapetin, "Kaakelikukko". Sen nimikin jo sopii meille kuin nenä päähän, joten ei muuta kuin hommiin!
Joskus se vaan iskee, se Inspiraatio. Voi iskeä liiankin kovaa että taju ja ymmärrys hämärtyy. Mutta se käy käsiksi kuin tauti, ei siltä voi piiloutua. Tosin tauteja ei meillä ennätetä sairastaan. Mutta tämä kaamea Inspiraatio vie pitkäksi aikaa ajantajun, se tunkeutuu pään sisälle ja saa kyvyn ymmärtää oman rajallisuutensa hämärtymään. Eipä silti, on sillä taudilla saatu elämässä paljon aikaankin. Sitten se loppuu ihan yhtä äkkiä kuin alkaakin. Jäljelle jää vaan ihmetys että mihin katosi se energia, aika ja innostus. Kun Inspiraatio jättää uhrinsa, jää työ yleensä juuri siihen paikkaan. Niin kävi tässäkin hommassa.

Tapetointi saatiin viittä vaille valmiiksi, kunnes ulkotyöt vei. Paljoa ei enää jäänyt tekemättä, ehkäpä se loppu valmistuu -17 kevään aikana, ehkä ei.

Tosin ikkunoita pitää korjata, vesi ja sähkö vetää sisälle, ne jo saatiin talon ulkonurkalle odottamaan.

Pihanperä eli vanhanaikainen huussi on myös puolivalmiina, mutta ikuisena optimistina uskon että valmista vielä tulee jos ei tänä kesänä niin seuraavana.


Sillä aikaa kun vanhaa tupaa rapsuteltiin, hiottiin, maalattiin ja tapetoitiin, kevät edistyi hurjaa vauhtia, sinivuokot kukkivat ihanana sinisenä mattona ja linnut lauloivat kosioaarioita niin että metsä raikui.

Myös Kanalassa tapahtuu, lue mitä kaikkea uutta sinne on keksitty!!

Samoin heppakuulumisia päivitellään tuota pikaa...


Lauantai 20.6.2015 klo 12:40

Ihmeiden aikaa eletään. Kolmas kerta toivottavasti toden sanoo, ainakin mitä valkosipuliin tulee. 2 edellistä kertaa ei tuottanut muuta kuin kipeän selän ja kirvelevän rahallisen tappion. Nyt näyttää todella hyvältä. Talven jo kolkutellessa valkosipuleita vasta istutettiin, oli marras/joulukuun vaihdetta. Räntää tuli ja kädet kohmeessa niitä sinne epätoivon vimmalla kätkettiin, märkään maahan. Liian aikaisin ei saisi istuttaa, jostain olen lukenut että pari viikkoa ennen maan routaantumista. Vaan mistä sen tietää, kun ei ainakaan toistaiseksi ole kanavat auennut ennustamisen kykyyn. Milloin se talvi tulee. Kun ei sitä aina osaa sanoa säätieteilijätkään.

No, nyt on rivit kertaalleen harattu ja kitketty, sekä lisätty ruohosilppua katteeksi. Ja aika siistilta näyttää. Tosin rikat kasvavat parhaillaan silmissä, joten liian kauaa ei parane tekemisiään pelkästään ihailla, vaan uutta kierrosta aloittamaan heti kun ilmat kuivuu. Nokkosvettä ajattelin laittaa lannoitteeksi, mahdollisesti jos aikaa jää, lampolan kestopatjasta liotan myös kasteluvettä, saavat sipulit mojovan buustin kasvua kiihdyttämään. Sen jälkeen mennään ehkä peltokortekeitteellä, ettei tule liian paljon typpeä enää loppukaudella. Tunnustan etten vielä edes tiedä miltä näyttää peltokorte, mutta eiköhän tuo guuglaamalla selviä kuten niin moni muukin asia tänä päivänä:)

Sipulia on muitakin maahan laitettu, tavallista kepasipulia, punasipulia ja hopeasilpulia.

Sen lisäksi kasvaa pitkä rivi kaalintaimia, silpoydinhernettä ja pensaspapua. Ai niin, mitä herneisiin tulee, eka erä liotettuja meni liukkaasti sarvipäiden suuhun. Jotain tuli hetkeksi, taisi tulla munien tarpeessa olevia asiakkaita pihalle, ja kun tulin takaisin jatkamaan herneiden istuttelua, olikin, yllätys yllätys, kippo tyhjä. Kaksi syyllisyytensä tunnustavaa vuohta ryntäsivät kasvimaan aidan alta ja yli, kirosanojen rytmittäessä pakenemista. Toinen on ketterä hyppäämään yli mistä tahansa, ja toinen on nyt keksinyt että jos ei ole rahkeita hyppäämisee , pääsee aina alta kun laittaa sarvet vinoon ja tekee itsestään pienen. Joka päivälle ne keksivät jotain kiusaa...

Vielä pitäisi laittaa punajuurta, naurista, avomaan kurkkua ja ehkä kurpitsaakin. Olen perusluonteeltani positiivinen ja optimistinen, eli uskon lujasti että syksy on lämmin ja kasvukausi jatkuu. Muuten ei kannattais mitään enää istuttaa, vaan laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja yhtyä valittajien kuoroon. Ilmasto-olosuhteet on mitä on, on tässä hyvääkin, ei ole vielä tarvinnut kastella!

Aina hetkittäin on aurinkoa, ja maa kuivuu tuulessa, näistä hetkistä on otettava kaikki hyöty irtijyrsija.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Hanhet ketun hampaissa, läheltä piti!

Sunnuntai 26.4.2015 klo 17:46

Jostain syystä alkoi tehdä mieli kupillista kahvia, aamu oli ollut sateinen ja mahdollisti hetken sisällä olon, kerrankin lähes laiskana. Enää ei satanut, ilma oli todella raikas ja linnut pitivät nonstop konserttiaan. Päästin samalla ulos kissamme Rauhan ja Paukun, koska ajattelin etteivät lähde kauas kastelemaan tassujaan. Kävelin terassin takaosaan ja katselin hanhia jotka olivat taas vakiopaikallaan, liian kaukana pihasta metsän tuntumassa. Ihana kevät, ihana luonto, ihana...

Ajatukseni keskeytyi hanhien kovaan tööttäilyyn ja näin vilauksen jostain pehmeän punaisesta vilistävän hanhien ympärillä. Kissa, kovin on rohkea kun ei lähde käpälämäkeen hanhien hyökkäilystä huolimatta, ajattelin samalla hörppien kuumaa kahviani. Kunnes näin vilauksen valkeasta hännänpäästä ja totuus isku päin naamaa: KETTU p....le!!

Jo putosi kahvikuppi ja hyppäsin karmeasti huutaen terassilta alas portille ja käsiä paukuttaen samalla kirosanoja huutaen hätistelin kettua irti hanhista. Niin oli paisti Ketulle mieleinen ettei millään olisi malttanut jättää saalistustaan kesken. Jäi vielä tuijottamaan minua kuin sanoen että pitikin tulla häiritsemään kun paisti oli jo melkein tassuissa. Kettu selvästikin oli hitaamman kimpussa, Kaija on jo vanha ja lähes sokea eikä osannut puolustautua yhtä tehokkaasti kuin Heikki. Heikin siivet iskivät lujaa joka puolelle, mutta Kettu oli kovin vikkelä.Oli aivan selvää että jos en olisi osunut juuri sinä hetkenä ulos terassille, olisi meillä ollut yksi hanhi vähemmän. Se on asia joka käy mielessäni joka päivä kun iltaisin etsin hanhipariskuntaa ympäri pihaa ja laitan ne yöksi omaan tarhaansa. Joskus ne ovat niin kaukana, että tulee hätä. Yleensä vastaavat kun niitä kutsuu ja jos vastausta ei ala kuulua, käy mielessä pahimmat peikot.

heikki_ja_kaija.jpg

Heikki ja Kaija ovat tarinan mukaan lähes kolmekymmentä vuotiaita, no, ainakin varmasti yli kaksikymmentä, ovathan nuo jo minullakin olleet kohta kymmenen vuotta. Suren sitä päivää kun toinen jää yksin, ja olen pohtinút että olisiko armeliaampaa nukuttaa toinenkin, ettei jää yksin suremaan. Meillä oli kaksi hanhikanaa, mutta luovutin toisen eräälle yksin jääneelle hanhiherralle, joka oli surra itsensä hengiltä jäätyään yksin. Se kuulemma vietti päivät tuijottaen kuvaansa ikkunaruudusta, ja söi tuskin mitään. Mutta tämä tarina sai onnellisen lopun kun meidän hanhikana muutti uuteen kotiin ja herra sai uuden kumppanin.

Aina talvisin välillä kiroan näitä vesilintuja, kun ne teettävät niin paljon työtä, mutta miten osaisinkaan elää ilman? Iltaisin tallustamme peräkanaa kohti yömajaa Heikin tööttäillessä tahtia, Kaijan rytmittäen väliin oman sulosointinsa. Se saa kuin saakin hyvälle tuulelle. Varsinainen hanhenmarssi!

1 kommentti .

Talven selkä taittuu...

Torstai 5.3.2015 klo 10:09

tuntuu että oma selkäkin on taittunut eikä kestä tätä kokoaikaista nostamista, kantamista, viemistä, tuomista, lapioimista. Mutta kun näkee työnsä tulokset, oli se sitten puhtaaseen boxiin rynnistävä tyytyväinen heppa, hetkeksi hiljenevä lammaskatras (suu täynnä heinää on hankalaa määkiä) tai elämänsä innolla tuoreessa turpeessa kylpevä kanaparvi, katoaa veren maku hetkeksi suusta.

Sitähän tämä on, rankkaa puurtamista, palkasta ei voi puhuakaan. Vaan ei tätä rahan kiilto silmissä tehdäkään, elämäntapa tämä on. Lomituspalvelun ihminenkin puolivahingossa nimitti elämäntapaintiaaniksi. Otin sen kohteliaisuutena.

Ihanaa kun on jo vahvat kevään merkit. Hevoset jo kaihoisasti tähyävät lumen alta paljastuneille niityille. Vielä on pellot niin liejuiset ettei voi laitumelle laskea. Otettiin varaslähtö kahden pienemmän ponin kanssa ja voi sitä riemua, laukkaamisesta ei tullut loppua.

Lampaat ulkoilevat kuivina päivinä jo mielellään ulkona. Talven kylmyys ja lumi ei niitä juurikaan kiinnostanut, jäivät ulos laskiessa tallin oven liepeille hengailemaan, tulivat heti takaisin sisälle kun silmä vältti, niin ovat laitostunutta porukkaa. No, hyvähän on hotellissa kun kaikki kannetaan nenän eteen.

Selvääkin selvempää on että koko lauman eniten odotettu vuodenaika on kevät.

Nämä pienet hetket ja ilot korvaavat sen mitä rahassa jää tulematta. Tai paremminkin, niitä ei pelkällä rahalla saakaan. Olemme siis kaikesta huolimatta onnellisia ja etuoikeutettuja saadessamme asua luonnonhelmassa.

Kommentoi kirjoitusta.

Sateella sattumia...

Tiistai 22.7.2014 klo 12:30

ja mikäs sen parempaa kuin noukkia lihaisia sattumia sateen jäljiltä.

Proteiinit parhaassa muodossa!kanat_sateella.jpg

Kanojen lempipuuhaa, niitä vilistelee joka

puolella, ahkerimmat eivät haluaisi tulla

iltasella sisään ollenkaan. Mutta se onkin sitä

KANANELÄMÄÄ!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kanat

heinänteossa

Tiistai 22.7.2014

Tämä kesä salli jopa pikkupaalien teon, joskin aina heinänteossa tuppaa se sateenuhka piileskellä jossain. Nytkin oli ilma kuuma ja aurinko porotti, vaan kun paalit makasivat pellolla siunaantui jostain mustat pilvet roikkumaan niskaan ja jopa muutama pisarakin tuli. No, näin saatiin väki nopeasti pois kahvipöydästä takaisin pellolle;)

heinaa.jpg

Urakka oli hikinen mutta talkooväki reipas ja lopputuloksena on nyt yli 800 pikkupaalia tallin vintillä! Ja voi sanoa ettei mukavampaa kesäpäivää olisi voinut vietää hikisyydestä huolimatta.

Kaupunkilaisillekin oli päivä mieluisia, piha kun on täynnä tipuja ja karitsoja joita lapset saivat hoitaa ja paijata, kaikki viihtyivät.

Kommentoi kirjoitusta.

Tipujen touhuja

Lauantai 21.6.2014

Kun silmä välttää niin jo ovat kanat pesissä hautomassa. Tänään löysin metsästä yhden kanan joka oli tehnyt tosi kauniin pesän itselleen, siellä oli kymmenkunta munaakin. Vaan ei ole erityisen turvallinen paikka hautoa jälkikasvua. Pitää siirtää pesä sisätiloihin ja toivoa että kana jatkaa haudontaa.

Mustia tipuja on yli kaksikymmentä ja vielä on toivottavasti lisää tulossa. Kylmät ilmat vain aiheuttaa murheita, mutta onneksi emot hoitavat jälkikasvuaan hyvin!

Kommentoi kirjoitusta.

Kesään päin mennessä

Perjantai 18.4.2014 klo 9:54 - Isa

Aivan mahtavalta tuntuu tämä varhainen kevät. Pääskysiä ei vielä ole näkynyt, mutta kiurut ovat jo livertäneet viikkoja, mustarastaat iltahämyssä aloittaneet konserttinsa. Nuo molemmat ovat lempilintujani, kuuluvat niin erottamattomasti ihaniin kesäiltoihin.

Puukiipijän näin ensimmäistä kertaa Suomessa asuessani, Eestissä ne olivat tuttu näky ruokintapaikalla. Tuo kyseinen veitikka kiipeili ylös alas punaisen talon kulmalla olevassa koivussa.

Odottelen vielä haikaroita saapuvaksi, pyysindsc03096.jpg

entisen kotimme kattohaikaroita harkitsemaan Suomeen muuttoa, jätin osoitteen ja toivotin tervetulleiksi. Tonekurjet, nuo upeat linnut jotka kalistelivat nokkaansa ja käyskentelivät kuninkaallisesti pelloilla ja puistossamme.

No, kaikkea ei ehkä voi saasa, mutta sen sijaan saimme 2 pikkuista tipua. Toinen musta ja toisesta tullee ruskean kirjava. Epäilen että ainakin tuo musta olisi kukko, vaan sen aika näyttää. Alla oli haudottavana 12 munaa, 3 hävisi ilmeisesti jonkun kekseliään suuhun, 9:ää haudottiin 3 viikkoa, joten tulema oli aika surkea. Kanaemo erehtyi muutaman kerran pesistä, ja istui hautomassa tuoreita munia jolloin haudontamunat pääsivät kylmettymään. No, tämä oli vasta harjoituserä, ei ole vielä ihan paras aika tipusten nähdä päivän valoa. Parasta on odotella lämpimiä ilmoja, pääsevät sitten heti tutustumaan aurinkoon ja vihreään. Kanaemot tipujen kera asustavat meillä ulkosalla puulaatikoissa, joita voi siirtää puhtaalle ruoholle päivittäin.

Keväinen ilma houkuttaa kanoja myös jo ulkosalle. Pihakanat kuopivat ja kupsuttelevat kanat_ulkona.jpgympäri pihaa. Tertut, nuo munijakanat ovat varovaisempia ja ottavat aurinkokylpyjä ovien lähettyvillä. Tosin niistäkin rohkeimmat kyllä tutkivat heräilevää ympäristöä innolla.

Nyt on viimeinen aika tehdä kylvösuunnitelmia, aika taas lentää käsistä. Ehkä kokeilen tänä vuonna juureksia, maa-artisokkaa, punajuurta, naurista...vai pitäisikö keskittyä mansikkaan ja vadelmaan...Juuri se tekee tästä hommasta haastellista, kun kaikki opetellaan kantapään kautta.

Ensimmäisenä vuotena viljelijänä näin unta, olin istuttanut porkkanaa. Vaan kun sato oli valmis, näin kauhukseni että olin istuttanut porkkanat väärin päin, ne kasvoivat ylösalaisin, naatit maan sisässä. Tosin porkkanat olivat komeat ja puhtaat sojottaessaan kohti taivasta;)

Nauttikaamme heräävästä luonnosta, se on sitä parasta MINDFULNESSia!

Kommentoi kirjoitusta.

Meillä tiputellaan...

Sunnuntai 21.7.2013

Kolmeen vuoteen ensimmäiset omat tiput, aivan mahtavaa! tiput.jpgTiesin kanojen istuvan pesillä, mutten laskenut mitään sen varaan koska viimeiset 2 vuotta tulos on ollut nolla. Vaan mitä pesästä yhtenä aamuna kuuluikaan....piippiipiip...en ollut uskoa korviani;)

Sieltä löytyi pari ihanaa mustaa tipua ja munista kuului lisää piipitystä. Tällä hetkellä kahdella mustalla kanalla, ja kahdella hy-line hybridillä (!) on yhteensä 19 tipua. Kuka sanoo ettei jalostetuilla munakanoilla ole hautomaviettiä? Meillä ainakin 20 kanaa istuu sitkeästi vaikka tyhjässä pesässä, odottaen ihmeitä tapahtuvaksi. Kyse on siis pelkästään onko olosuhteet haudonnalle olemassa vai ei.

No, joka tapauksessa tipujen elämää on ollut ihanaa seurata, ne kun ovat ensi tunneista lähtien kuin minikanat, matkivat emonsa jokaista liikettä. Monasti olen säikähtänyt mennessäni tipulaan, kun hiekan seassa on pieni musta mytty, luullen että nyt tipu on mennyttä. Hetken kuluttua mytty kuitenkin potkii vinhasti...se kylpee!!!Niin pieni!tipu_kylpee.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tipuja

Hetki ennen auringon laskua...

Sunnuntai 21.7.2013

Pahus, myöhästyin vaikka juosten hain kameraa...hetki_auringon_laskiessa.jpg

Auringon lasku kahden puun väliin, emo ja varsa pysähtyivät iltakauroille.

Silmiini avautuva maisema oli pastoraalinen, nämä herkät hetket antavat voimia selvitä tästä loputtomasta työsavotasta. Kesän taittuessa kohti syksyä, auringon laskua edeltävä aika,jolloin varjot pitenevät...hetki jolloin maisema kultaantuu ja hiljaisuuden rikkoo Lehtokurpan viimeiset reviirin tarkistuskierrokset. Nämä hetket on täynnä taikaa, pysähtynyttä aikaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hevoset

Munapakkaamo

Lauantai 29.6.2013

Vihdoinkin olemme edenneet niin pitkälle että olemme saaneet hyväksynnän omalle munapakkaamolle! Nyt voimme toimittaa munia myös jälleenmyyjien kautta.munapakkaamo.jpg

Munamyyntiimme tuli katkos kun Eestinkylän maatilapuoti (Kirkkonummi) ei enää saanut myydä leimaamattomia munia. Kaksikymmentä vuotta lähituottajien munia sai myydä, ja sitten tuli stoppi. EU-asetukset vaiko oma paikallinen asetusten tulkinta? Vaikea uskoa että eteläisemmässä euroopassa asetuksia luettaisiin näin rankasti, että kaikki espanjalaiset ja ranskalaiset torit ja putiikit olisivat täynnä tarkasti läpivalaistuja ja leimattuja munia...;)

Pientuottajat saavat myydä Suomessa suoraan tilalta leimaamattomia munia, itse torilla myydessä pitää niissä olla tuottajanro leimattuna, ja ainoastaan munapakkaamoiden kautta kulkevat munat saavat olla myynnissä elintarvikehuoneistoissa, kaupoissa ja esim ruokapiirien kautta.

Kommentoi kirjoitusta.

ja tässä Hän on!!!

Sunnuntai 2.6.2013 - isa

Näin siinä kävi että Pricki-tamma piti kiinni aikataulusta ja pyöräytti 29. toukokuuta varhain aamulla ihanan tammavarsan.

Kävin kolmelta yöllä tallissa, ja tamma torkkui rauhallisena, joten sai taputukset pepulle ja hyvän yön toivotukset. Vaan, aamulla klo 8.00 oli jo varsa jaloillaan, täysin kuiva joten on täytynyt syntyä aika pian käyntini jälkeen. Ihan veti polvet heikoksi kun mielessä kävi mitä kaikkea OLISI voinut tapahtua, kun kätilö vaan nukkui.varsan_ekat_tunnnit.jpg

Talon tytärkin sai niin äkkiä housut jalkaan että oli jo tallissa ennenkuin ennätin itse ulko-ovelle...;) tavallisesti kouluaamuina pitää huudella monta kertaa

No, ehkä tämä ei ollut varsojalle ensimmäinen kerta, on ollut niin joka suhteessa rauhallinen ja itsevarma.ensimmainen_paiva.jpg

Eka päivä meni uuden tulokkaan koulutuksessa, kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat piti kiertää, metsässäkin käytiin ja naapuriin menevällä tiellä. Ehkäpä emo näytti rajat missä sopii kulkea. Varsa seurasi kuuliaisena ja välillä otti nokoset ruohikolla, aurinko lämmitti ja linnut lauloivat.varsa.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varsa

Aika lähestyy

Lauantai 11.5.2013 - Isa

Niin se vaan on vierähtänyt, melkein ikuisuudelta tuntunut yli 10 kuuta, nyt voidaan jo laskea päivissä, kauanko vielä joudutaan jännittämään.

Meille syntyy ensimmäinen varsa!

pricki_10.5.jpg

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: poni, varsa

Lisätilaa tarvitaan..

Tiistai 30.4.2013 - Isa

Kanalan loppuosa on ollut tarkoitus rakentaa valmiiksi talven aikana, mutta kuinkas kävikään. Aikataulu petti, kuten on aivan normaalia remontoinnin ja rakentamisen ollessa kysymyksessä.

Nyt on jo kiire, meille varatut kanat odottavat noutoa, mutta vieläkään ei ole kanalan laajennus valmiina. Vanhan navetan välikattoa on korjattu talven aikana, massiivisia palkkeja ja katon tukirakenteita on jouduttu vaihtamaan, vieläkin työ on vaiheessa. Suuri osa paksuista lattialankuista on myös lahon syömiä, joten nekin on pitänyt vaihtaa.kanalan_lisaosa.jpg

Viime viikonloppuna piikattiin pois lehmien parsipöydät, 2 päivää siihen meni, vanha betoni oli paikoin todella kovaa. Seuraavaksi on lattian korjausvalu, ja sitten päästään tekemään seinät ja katto. Ehkä kanat pitää kuitenkin noutaa kotiin, ja sijoittaa väliaikaisesti vaikka talliin, tai punaiseen taloon, onneksi yökylmät alkaa jo olla ohi. Muuten voisi käydä niin että asuisimme viikon päivät kanojen kanssa;)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kanala

Kanalan uudet asukkaat

Lauantai 13.4.2013 - Isa

On ollut mieltä lämmittävää nähdä virikehäkeissä kasvaneiden kanojen into kuopia ja kylpeä, kun tilaa on harrastaa lajityypillistä käyttäytymistä.

Kanat eivät tunnu saavan tarpeeksi olkien ja turpeen kanssa piehtaroimiseen. Munat kyllä vielä toistaiseksi suurin osa munitaan myös lattialle, mutta uskon että tästä ongelmasta päästään kunhan muutama päivä vierähtää.uudet_kanat_kylpemassa.jpg

Kanat saapuivat kaakattaen uuteen kotiinsa 11. huhtikuuta, matka meni hyvin ja kanat varsin rauhallisesti asettuivat taloksi. Huoli siitä etteivät ne enää pärjäisi lattiakanalassa, tuntuu nyt turhalta.

Osa kanoista viettää jo yönsä orsilla, ja munii pesiin, vaikka näissä asioissa vielä onkin oppimista.

Vanha Pikku-Ukko sai itselleen oikean haaremin. Ukko uhkui onnea ja rinta oli niin rottingilla kun se kiekautti ensimmäisen laulunsa uuden parven saapumisen kunniaksi. Pikku-ukolla ei olekaan ollut omaa parvea, kun kaksoisveli omi vanhat pihakanat itselleen, jopa vanha Saamarin Kukkokin joutui väistymään tämän pienen ja itseluottamusta uhkuvan kukon edestä. pikku-ukon_haaremi.jpg

Se kenellä on suurimmat luulot itsestään, vie koko potin, koolla ei tässäkään tapauksessa ole merkitysta;)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kana, muna, luomu